DJ R2 - Arttu Seppälä

DJ Yksityistilaisuuksiin, häihin ja juhliin!

Juhlien tärkein osa on vieraat ja yleisö. Siksi parhaat bileet saadaan aikaan oikean tyyppisellä musiikilla, josta yleisö tykkää! Soittolistoiltani löytyvät kaikki kappaleet viimeisimmistä nykypäivän hiteistä aina vanhoihin klassikoihin. Lisäksi tykkään ottaa biisitoiveita ennakkoon sekä paikan päällä. Vahvuuteni on yleisölähtöisyys sekä rennon ja hauskan juhlatunnelman luominen. Olen luotettava tekijä - saavun aina ajoissa paikalle ja toteutan toiveet sovitun mukaisesti.

Olen keikkaillut yritystilaisuuksissa, pikkujouluissa ja merkkipäivillä laajalla skaalalla aina lasten synttäreistä aikuisten kuusikymppisiin.


DJ-palvelut alkaen 290€. Kysy tarjous!

Karaoke + DJ = parhaat bileet

DJ:nä ja juontajana pystyn yhdistämään juhlien alkuun sopivan taustamusiikin, karaoken vetämisen sekä tanssijalalle sopivat bileet. Musiikin soittaminen karaoken väliin antaa laulajille lisäaikaa valita suosikkikappaleitaan, eikä tyhjiä hetkiä synny. Samalla lauluvuorot pysyvät järjestyksessä sekä volumetasot pysyvät sopivina. Karaoke murtaa jään ja saa ihmiset viihtymään. Halutessa karaoke voidaan aikatauluttaa myös vain tietylle aikavälille.


Karaoken voi ostaa lisäpalveluna DJ-palvelun yhteyteen hintaan 150€. (Peruspakettiin kuuluu yksi näyttö ja yksi mikrofoni.)

Tuon tarvittaessa paikalle myös äänentoistolaitteiston. Äänentoiston hinta alkaen 200€.

- Pakettitarjous -
DJ 4 tuntia + äänentoisto + discovalot ja savukone yhteensä 690€


Ota yhteyttä:




Arttu Seppälä on vakituisesti Seinäjoella ja kesäisin Kotkassa asuva viihteen monitaituri, joka hallitsee myös DJ-hommat! Mikäli aiot järjestää juhlat, häät tai tilaisuuden, johon tarvitset musiikkia, on Arttu asiakaslähtöinen ja luotettava tiskijukka. Useissa tapahtumissa DJ:nä, juontajana ja järjestäjänä toiminut Arttu osaa luoda ja hallita kokonaisuuden, jossa vieraat ja yleisö viihtyy. Arttu keikkailee ympäri Suomen, mutta juhlapaikat etenkin näillä paikkakunnilla ovat erityisen tuttuja: Seinäjoki, Kotka, Kouvola, Porvoo, Vaasa, Kokkola, Oulu, Hämeenlinna, Tampere ja Helsinki.




DJ Seinäjoki, DJ Kotka, DJ Kouvola, DJ Porvoo, DJ Vaasa, DJ Kokkola, DJ Oulu, DJ Hämeenlinna, DJ Tampere, DJ Helsinki